maanantai, 21. toukokuuta 2012
Ensimmäiset korkokengät
... niin tytölle kuin äidillekin - materiaali on vain eri. Meidän rippikoululainen osti itselleen rippijuhliin pinkit korkokengät, mikä innoitti minut kokeilemaan korkokenkien tekoa sokerimassasta.
Tässä kävi niin kuin monessa muussakin asiassa, että tahto meni taidon edelle, mutta niinhän se aakkosissakin h on ennen i:tä.
Ensimmäinen kokeilu meni suoraan roskiin. Toisessa kokeilussa pääsin tähän asti:
Tein koron ensin tämän ohjeen avulla ja annoin sen kovettua. En tosin käyttänyt hammastikkua enkä muovipulloa, vaan asetin pohjan kuivumaan tuorekelmusta tehdyn tuen avulla. Kun rupesin laittamaan loppupalasia paikoilleen, painasin kädellä hieman liian kovasti keskiosaa, joka murtui kahdesta kohti. Sokerimassa ei ehkä ole yksistään paras vaihtoehto suutarille, mutta kun minulla ei ollut tämän väristä pinkkiä muissa vaihtoehdoissa. Lisäksi huomasin, että pinkki sokerimassani ei enää riitä uuteen kenkään, joten irrottelin pohjaosan ja sitten oltiin tässä vaiheessa:
Luovutus oli lähellä, mutta tein uuden pohjan ja yritin epätoivoisesti siirtää jo osittain kovettunutta kärkiosaa sen päälle. Eihän siitä mikään siisti tule tällä tavoin, mutta lopputulos on sitten tässä:
Minun taidoille ja välineille tämä oli liiankin haastava, sillä kiinnittelin osat ihan pelkällä tuubissa olevalla sokerikuorrutteella. Jokin elintarvikeliima todennäköisesti helpottaisi kokoamista. Muu massa on siis sokerimassaa ja pohjallisen "napsuttelin" marsipaanityövälineellä. Saattaa olla, että tämän paikka jää tälle alustalle ihan vain juhlapöydän koristeeksi. Ei oikein haluta siirtää sitä mihinkääm, koska näyttää lohkeavan erittäin helposti. Enkä aio toista tehdä. Sen verran aikaa vievää homma on. Mutta toisaalta on hyvin rentouttavaa asetella solkeen nonparelleja yksi kerrallaan. Onpahan edes joku asia järjestyksessä!
Kaavat otin suoraan täältä. Tulostin kuvana ja piirtelin leivinpaperille.
Tunnisteet:
Koristeet
lauantai, 12. toukokuuta 2012
Äitienpäiväkakku 2012
Ajattelin, että en tänä vuonna teekään kakkua äitienpäiväksi, mutta Kakkumonsterilta saamani kakkukuva oli kyllä ihan pakko kokeilla.
Olen aina ääneen ihmetellyt, että mikähän minun sähkövatkaimessani on vikana, kun joudun vatkaamaan kananmunia niin mahdottoman kauan ja äänikin on mitä melkoisin. Nyt sitten onnistuin valitsemaan vatkausajankohdan ilmeisesti naulan kantaan: Suomi-Kanada -jääkiekko-ottelun ensimmäinen erä. Ja kuinka ollakaan, sain mieheltäni tänään kaupunkituliaisena uuden sähkövatkaimen :)
Pohjana on kolmen munan kakkupohja. Täytteenä on vatkattu vispikerma + sitruunarahka. Ensimmäisessä välissä on lisänä trooppista hilloa ja toisessa välissä banaania. Panin kerma-rahka -seoksen myös kakun päälle ennen kakkukuvaa. Reunoilla on Flora Vispiä noin pari purkkia. Toinen purkki oli makeutettu mansikkatomusokerilla ja toisessa ei ollut mitään. Tekstin kakkukuvaan kirjoitin elintarviketussilla.
Hyvää äitienpäivää!
Tunnisteet:
Täytekakut
keskiviikko, 9. toukokuuta 2012
Arvontavoitto!
Olipa mukava tulla kiireisen työpäivän jälkeen kotiin, kun posti oli tuonut arvontavoiton Kakkumonsterilta. Paketti siis sisälsi Wiener nougat crushia, sokerimassaa, valkosuklaata, ruokaliinoja ja kakkukuvan. Yleensä minulla ei ole arpaonnea, mutta tällä kakkupuolella onnetar suosi jo toistamiseen. Mies jo ehdottikin, että josko osallistuisin autoarvontoihin...
Kiitos hyvästä palkinnosta!
keskiviikko, 2. toukokuuta 2012
Brita-torttu taipui juhla-asuun
Brita-torttu on niin maukasta, että tekisi mieli laittaa se juhlapöydän tarjottaviin. "Kurttuinen" ulkonäkö hieman kiusaa, joten kokeilin pukea tortun vaaleanpunaisiin mansikanmakuisella kermalla tehtyihin ruusukkeisiin. Pohjan tein tuttuun tapaan Pirkka-lehden ohjeella. Väliin laitoin 2 dl vispattua vispikermaa ja purkin Valion maustettua rahkaa valkoinen. Näiden sekaan vain hieman tomusokeria. Rahka-kermaseoksen päälle sitten vain reilusti valutettuja pakastemansikoita. Sopii vaikka äitienpäiväkakuksi ja on helppo tehdä. Reunatkin saa siistiksi, kun paistaa suorakulmion muotoisessa säädettävässä irtopohjavuoassa.
Tunnisteet:
Makeat leivonnaiset
sunnuntai, 29. huhtikuuta 2012
Vappukakku 2012
... joka ei ehtinyt vappua nähdäkään. Jatkan tätä suklaakakkujen testausta edelleen, mutta nyt taitaa jo loppusuora häämöttää. Nimittäin uusimmassa Leivotaan-lehdessä oli ohje Dajm-kermalla päällystetystä suklaakakusta, joka sopi makuuni. Ei ole liian imelä. Tein kakun 24 - 25 cm halkaijan irtopohjavuokaan ja pienensin ohjetta hieman. Mielestäni kakun ei tarvitse olla tämän paksumpi. Paistoin n. 18 minuutia 200-asteisen uunin alatasolla, vaikka ohjeessa paistoaika oli 14 - 15 minuuttia. Dajm-patukasta laitoin 3/4, koska laitoin noita muita söpöstyksiä. Dajm-patukat murskasin niiden avaamattomissa pakkauksissa, ja taisi mennä hieman liian hienojakoisiksi, mutta homma hoitui siististi. Ilmapallot ovat valkosuklaalla päällystettyjä suklaamunia. Laitoin valkosuklaan hieman liian kuumana, kun meinasi varsinainenkin suklaamuna sulaa!
Kakkupohja
150 g voita
150 g Brunbergin tummaa suklaata
3 munaa
1,5 dl sokeria
vajaa 2 dl vehnäjauhoja, noin 1,9 dl (minulla ehkä oli 1,8 dl)
puoli maustemittaa suolaa
Voitele irtopohjavuoka. Sulata voi ja paloittele suklaa sekaan. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hiukan.
Vatkaa munat ja sokeri vain kevyesti. Lisää sekaan suklaaseos. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja suola ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin alaosassa n. 18 min tai 14 - 15 min. Jäähdytä kakku kunnolla, mielellään yön yli.
Dajm-kermavaahto
2 dl vispikermaa
1 rkl kaakaojauhetta, minulla oli tummaa
vajaa 1 rkl tomusokeria
2 tuplapakkausta (à 56 g) Dajm-suklaata
Vaahdota kerma, mutta älä vatkaa liian kovaksi vaahdoksi kuten minulle kävi. Sekoita kaakaojauhe ja tomusokeri sihdin läpi. Murskaa Dajm-patukat rouheeksi ja kääntele varovasti kermavaahtoon. Koristele Dajm-rouheella.
Iloista vapun aikaa kaikille, vaikka tämä kakku ei ehtinytkään meitä vappuna ilostuttaa - kakku on jo syöty! Sen verran hyvää oli!
Tunnisteet:
Makeat leivonnaiset
tiistai, 24. huhtikuuta 2012
Suklaa-sitruunatiikeri
Kokeilin Ullan ohjeen mukaan suklaa-sitruunatiikerikakkua. Ihan ok kakku, mutta enköhän minä itse oikein pidä suklaakakuista, koska en ole onnistunut löytämään sellaista reseptiä, joka todella hurmaisi. Jos sinulla on sellainen tiedossasi, otan ehdotuksia mielelläni vastaan :)
Tunnisteet:
Makeat leivonnaiset
lauantai, 21. huhtikuuta 2012
Kardemummaruudut appelsiinikuorrutteella
Tein uusimman Leivotaan-lehden ohjeella näitä kardemummaruutuja appelsiinikuorrutteella. Kirjoittelen ohjeen tuonnempana. Ihan mukavan makuisia olivat, tosin aika imeliä.
Tunnisteet:
Makeat leivonnaiset
tiistai, 17. huhtikuuta 2012
Sitruuna-perunajauhokakku
Tässäpä tämä sitruunakakun ohje tulee, vaikka leivoin sen jo pääsiäisen aikaan. Tämä on tosi hyvä ja murea ohje. Ainoa heikkous on se, että vaikka kuinka voitelen vuoan, kakku tahtoo jäädä joka kerta osittain vuokaan kiinni. Kannattaa olla tämän suhteen huolellinen ja antaa kakun jäähtyä kunnolla. Senpä takia paikkailen tuotostani aina tällä kuorrutteella. Kakku ei sitä itsessään kaipaile, pelkkä tomusokerihuntu riittäisi. Kakussa on ainesta juhlapöytäänkin.
200 g voita tai marg.
2 dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
3 munaa
2 tl sitruunankuoriraastetta ( käytännössä yhden sitruunan kuoriraaste)
½ dl sitruunamehua (itse laitoin koko sitruunan mehun, koska ei sitä paljon yli jäänyt)
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
Kuorrutus
50 g sulatettua voita
noin 4 dl tomusokeria
3 rkl appelsiinimehua
Vaahdota keskenään rasva, sokeri ja perunajauhot. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää sitruunankuoriraaste ja mehu. Sitten vehnäjauho-leivinjauhe-vanilliinisokeriseos siivilän läpi.
Paista 175 asteen lämmössä alimmalla tasolla noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyys.
Tunnisteet:
Kahvikakut
perjantai, 6. huhtikuuta 2012
Passiomoussekakku
Olen jo pitkään ajatellut kokeilla Maku-lehdessä (o1/12) ollutta passiomoussekakun ohjetta. Pääsiäinen antoi siihen oivan tilaisuuden. Ensimmäisen kerran tein tuttavuutta myös passiohedelmän kanssa ja täytyy todeta, että minua hieman haittasi kakussa olleet passiohedelmän siemenet. Hillona käytin Jam It!-passiohilloa, 150 g.
Edelleen kärkisijaa näissä hedelmäisissä kakuissa pitää Aila-tädin piimähyytelökakku (postaus 08/10). Toivottelen kaikille rauhaisaa pääsiäisen aikaa!
Sormet vielä syyhyää tehdä oikein sitruunainen kahvikakku...
Tunnisteet:
Hyydykekakut
tiistai, 3. huhtikuuta 2012
Sitruunamuffinit
Tein tällä ohjeella sitruunamuffineja pääsiäiseksi. Hyviä ovat, vaikka pohja ehkä paistui hieman liikaa. En ole tullut vielä oikein sinuiksi näiden silikonivuokien kanssa.
Tunnisteet:
Muffinit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

